|
| HERBALIFE | IHANNEPAINOOSI | LISÄANSIOITA | KAUPPA | YHTEYSTIETOMME | ![]() |
|
|
Tom ja Maija Liljemark Tutustuimme Herbalifen ihanaan älykkääseen ravintoon helatorstaina 2006 ja siitä alkoi meidän uusi ihana terveellinen elämä. Maija (s.1957) Olen koulutukseltani lähihoitaja ja työskennellyt yli 10 vuotta vanhusten palvelutalossa. Tällä hetkellä työskentelen toimistosihteerinä koska niveleni eikä selkäni kestänyt enää hoitotyötä. Olen ollut ylipainoinen oikeastaan koko aikuisikäni. Ensimmäisen lapsen synnyttyä v –78 ylipainoa jäi yli 20 kg. Sen jälkeen painoa on tullut tasaisesti lisää. Ja viime vuosina olen ollut jo sairaalloisen ylipainoinen. Olen aikaisemmin kokeillut kaikkea mahdollista laihtuakseni. Vaikka toisinaan sainkin hyviä tuloksia paino tuli aina takaisin korkojen kera. Viime vuosina on niveliäni kolottanut oikeastaan koko ajan ja jouduin syömään paljon särky- ja tulehduskipulääkkeitä. Myöskin jatkuvat selkäsäryt vaivasivat. Kohonneeseen verenpaineeseen olin jo syönyt parisen vuotta lääkkeitä. Sen lisäksi kärsin todella pahasta hormonaalisesta päänsärystä johon ei oikeastaan mikään lääkitys auttanut. Etenkin keväällä vaivasi todella paha allerginen nuha ja astma. Herbalifen ansiosta olen saanut jättää särkylääkkeet
pois kokonaan. Verenpaine lääkitystä on vähennetty
jo minimiin ja päänsärytkään eivät vaivaa
enää. Allerginen nuhakin on poissa. Olo on virkeä ja
energinen. Tom (s.1956) Olen toiminut yksityisyrittäjänä kuljetusalalla jo yli 20 vuoden ajan. Olen ollut ylipainoinen melkein koko ikäni. Erilaisia painon pudotusohjelmia
on tullut kokeiltua, mutta paino on palannut takaisin korkojen kera. Tällä hetkellä en käytä mitään särkylääkkeitä ja verenpaine lääkitystänikin on pienennetty. Pääsisin myös odotettuun polvileikkaukseen, mutta sain sanoa etten tarvitse sitä nyt. Portaiden nousu ja lasku sujuvat vaivattomasti ja kävelykin maittaa. Olo on mitä mahtavin ja energisin. Vyötäröltä on lähtenyt jo 45 cm ja lantiosta 26 cm. Molemmista reisistä on lähtenyt 12 cm. Vaatekoko on pienentynyt kymmenellä. Voimme todella lämpimästi suositella tuotteita. Halusipa sitten pudottaa tai lisätä painoa tai taatakseen vain itselleen hyvän ja energisen olon. Jokainen voi henkilökohtaisilla valinnoillaan vaikuttaa siihen kuinka hyvin voi ja jaksaa nykypäivän kiireisessä ja stressaavassa yhteiskunnassa. Saatuamme itse niin hyvät tuotetulokset olemme halunneet tukea ja auttaa muita saavuttamaan yhtä hyvän olotilan. Halu auttaa kumpuaa ihan sydämestä asti. Ja muiden saavutukset ilahduttavat aivan erityisesti. Etsimme tiimiimme jatkuvasti positiivisia ja iloisia hyvinvointiohjaajia auttamaan ja tukemaan muita pääsemään tavoitteisiinsa.
|